Viisi parasta ilmaista työkalua hakukoneoptimointiin vuonna 2023

hakukoneoptimointi työkalut

Vuoden lähestyessä viimeistä kvartaaliaan on hyvä tarkastella, miltä näyttää hakukoneoptimointi vuonna 2023. Olemme samalla ottaneet selvää, mitkä tulevat olemaan vuoden 2023 parhaat hakukoneoptimoinnin työkalut. Tässä artikkelissa käymme läpi vain ilmaisia SEO-työkaluja ja niiden käyttöä.

-moni perinteinenkin liiketoimintamalli siirtyy internetiin, joten luonnollisesti kilpailu kuluttajien huomiosta on kiristynyt entisestään. Koska suurin osa internetin käyttäjistä etsii tuotteita ja palveluista hakukoneista ja nimenomaan Googlesta, kilpailun kiristyminen näkyy vahvasti SERP:ien kohdalla. Google-mainonnasta voidaan osaavissa käsissä saada ohituskaista hakutulosten kärkeen, mutta kilpailun kasvamisen johdosta se voi tulla kalliiksi.

Hakukoneoptimointi eli SEO puolestaan on mahdollista tehdä täysin ilmaiseksi, ja sillä saavutettua näkyvyyttä kutsutaankin orgaaniseksi näkyvyydeksi. Se on palkinto pitkäjänteistä työstä, jolla sivusto on saavuttanut hakukoneiden silmissä arvostetun aseman. 

Onko ilmainen hakukoneoptimointi oikeasti mahdollista?

Ilmainen hakukoneoptimointi kuulostaa hyvältä ja hakutulossijoitukset itsessään ovatkin maksuttomia, mutta hakukoneoptimoinnin hinta muodostuukin pääosin työkustannuksista. Hakukoneoptimoinnissa on monta eri vaihetta ja osa-aluetta, kuten avainsanatutkimus, sisällöntuotanto, tekninen optimointi ja linkkiportfolion rakentaminen. Näistä monia on vaikeaa tehdä täysin ilmaiseksi, sillä useat työkalut ovat maksullisia ja rahaa voi kulua myös linkkien rakentamiseen, sisältöjen teettämiseen ulkopuolisella kirjoittajalla tai esimerkiksi SEO-konsultin palkkaamiseen.

Jos jokaiseen työvaiheeseen käyttää maksullista työkalua, voi alkuinvestointi hakukoneoptimoinnin tekemiseen kasvaa suureksi varsinkin verrattuna siihen tosiasiaan, että työn tulokset näkyvät hitaasti ja rahallinen hyöty realisoituu vasta kuukausien tai vuosien päästä. 

Onneksi eri työvaiheisiin löytyy nykyään myös päteviä ilmaisia hakukoneoptimointityökaluja. Listasimme niistä 5, joihin jokaisen vuonna 2023 hakukoneoptimointia tekevän olisi syytä tutustua. 

Parhaat ilmaiset hakukoneoptimointityökalut analysoivat niin avainsanat kuin liikenteenkin

Listallemme pääsi työkaluja hieman eri tarkoituksiin, sillä hakukoneoptimointi vaatii monenlaisia työvaiheita, eikä yhtä oikeaa työkalua siihen ole. Kokonaisvaltaiset, pelkästään hakukoneoptimointiin tarkoitetut työkalut (SEMRush, Ahrefs…) ovat taas monesti aika hintavia. Katsotaanpa siis, millä kannattaisi lähteä liikkeelle, jos halutaan selvitä ilman aloituskustannuksia.

Ubersuggest hoitaa avainsanatutkimuksen ja paljon muutakin

Hakukoneoptimoinnin johtaviin guruihin kuuluvan Neil Patelin Ubersuggest on monipuolinen työkalu, joka antaa paljon dataa avainsanatutkimukseen. Ubersuggest paitsi kertoo hakuvolyymin eri avainsanoille, myös ennustaa kuinka vaikeaa hakutulossijoittuminen niillä on. Lähtökohdaksi käyvät itse syötetyt avainsanat tai esimerkiksi kilpailijan verkkosivusto, mikä auttaa löytämään uusia ideoita. Lisäksi työkalu kertoo tietyn sivuston paluulinkkien eli backlinkien määrän, eniten orgaanista liikennettä saavat yksittäiset sivut ja paljon muuta.

Patelin hakukoneoptimointiosaamista kannattaa muutenkin hyödyntää, sillä mies jakaa viisauttaan esimerkiksi blogissaan ja podcastien muodossa. Esimerkiksi Googlen algoritmipäivityksistä hän informoi seuraajiaan, minkä lisäksi hän on kirjoittanut paljon mm. sisällöntuotannosta ja bloggaamisesta. Bonuksena mainittakoon hänen ilmainen SEO Analyzer-työkalunsa, joka on oiva lisä tämän listan työkaluihin. 

Yoast SEO Plugin on WordPress -käyttäjien suosikki

Yoast on WordPress-alustan käytetyimpiä hakukoneoptimointityökaluja. Koska WordPressillä on tehty eri arvioiden mukaan 30-40% kaikista internet-sivuista, on Yoast lähes pakollinen lisä listallemme. Yoast ohjaa sisällön kirjoitusta antamalla liikennevaloväreillä arvosanan vihreästä punaiseen monille asioille, kuten avainsanojen käytölle, kappaleiden ja vaikkapa metakuvausten pituudelle, sisäisten ja ulkoisten linkkien määrälle ja niin edelleen. Paljon tekstisisältöä sisältävien WordPress-sivujen hallinnoijille ja tietenkin bloggaajille Yoast on lähes pakollinen työkalu.

Yoastista on olemassa myös maksullinen versio Yoast Premium, mutta ilmaisversiollakin pääsee jo pitkälle. Sivustokohtaisella 89 euron lisäinvestoinnilla saa muun muassa määrittää ilmaisversion yhden ns. focus keywords-avainsanan sijaan useita. Lisäksi Premium tarjoaa työkaluja esimerkiksi sisäiseen linkitykseen, uudelleenohjauksiin sekä synonyymien hyödyntämiseen. WordPress-sivuston hakukoneoptimointi onnistuu ilmankin Yoastia, mutta aloittelevaa SEO:a plugin hyödyttää varmasti todella paljon.

Answer The Public -sivu antaa lisätietoa hakumotivaatiosta

Answer the public -sivusto keskittyy nimenomaan kysymyssanoja ja prepositioita sisältäviin hakuihin, minkä ansiosta se antaa yksittäisiä hakutermejä paremmin tietoa hakijoiden aikeista ja tarkoitusperistä. Tätä tietoa voi sitten hyödyntää sisällöntuotannossa ja sisällön suunnittelussa. On esimerkiksi kyseenalainen investointi tuottaa sisältöä ison volyymin avainsanalle, jos siihen liittyy paljon vaikkapa pettyneiden tai epäluuloisten kuluttajien hakuja. Answer the public voi antaa tästä vihjeen, sillä esimerkiksi hakukysymykset ”miksi tuote x meni pimeäksi/maistuu pahalta/ärsyttää ihoa” ja niin edelleen kertovat jo paljon käyttäjien mietteistä.

Suomen kieli on valitettavasti työkalulle vielä melko vieras, mutta yleisempien kielten sisältöjä tekeville se voi tarjota kullanarvoista tietoa hakijoiden kiinnostuksenkohteista. Ilmaisversion lisäksi saatavilla on maksullinen, lisätoimintoja tarjoava versio.

Google Search Console sopii niin ylläpitäjälle kuin sisällöntuottajallekin

Koska Googlella on käytössään valtavasti dataa hakukoneensa kautta kulkevasta liikenteestä, ei sen omiakaan hakukoneoptimoinnin työkaluja sovi unohtaa listaltamme. Ensimmäisenä mainittakoon vanha kunnon Google Search Console, joka on jokaiselle hakukoneoptimoinnin tekijälle lähestulkoon välttämätön. Ensinnäkin se antaa tietoa sivuston teknisestä toimivuudesta ja auttaa vianetsinnässä. Sen avulla on mahdollista havaita palvelinvirheitä, ongelmia sivun lataamisessa ja tietoturvassa, kuten haittaohjelmat.

Lisäksi se kertoo kuinka usein ja millä hakutermeillä sivustoa on näytetty hakutuloksissa ja klikattu. Tämän datan avulla on helppo seurata miten hakukoneoptimoinnissa tehdyt asiat ovat vaikuttaneet hakusijoituksiin ja suunnitella jatkotoimenpiteitä sekä esimerkiksi uutta sisältöä. Search Consolen data näkyy vain sivuston haltijalle, joten kilpailijat eivät pääse sitä hyödyntämään.

Mielestämme Google Search Console ansaitsi tämän maininnan vuodelle 2023, sillä sen käyttäminen tuskin koskaan loppuu niin kauan, kun pääasiallinen hakukoneemme on Google.

Google Analytics on pakollinen lisä jokaisen verkkosivun omistajan työkalupakkiin

Toinen Googlen hakukoneoptimointiin muiden hyötyjensä ohella soveltuva työkalu on Google Analytics. Se on korvaamaton apu muun muassa konversioiden ja liikenteen tyypin ja laadun mittaamiseen. Analytics antaa myös kuvan kävijöiden toiminnasta ja etenemisestä sivustolla, laskeutumissivujen toimivuudesta, eri sivujen rahallisesta arvosta ja monesta muusta hakukoneoptimoijaa kiinnostavasta seikasta. Analytics sisältää myös hyvät integraatiomahdollisuudet moneen suuntaan, muun muassa Google Adsiin.

Analytiikan mukanaolo parhaiten työkalujemme listalla on myös hyvä muistutus siitä, että hakukoneoptimointi nojaa vahvasti analyyttiseen päätöksentekoon ja tuloksia on mitattava jatkuvasti. Google Analytics antaa myös paljon arvokasta tietoa hakukoneoptimoijien lisäksi muillekin verkkosivustojen ylläpidosta vastaaville ammattilaisille. Sen hallitseminen onkin suositeltava digimarkkinoinnin osa-alue kaikille verkkosivujen parissa toimiville.

Hakukoneoptimointi vuonna 2023 – Mikä tulee muuttumaan?

Hakukoneoptimointi ei ole viimeisen kahden vuoden aikana muuttunut kovin merkittävästi. Uskomme, että sisällöllä ja terveellä linkkiprofiililla pääsee edelleen todella pitkälle. Ehkä eniten keskustelua SEO:n tulevaisuudesta ovat dominoineet E-A-T -pisteytysstandardit, sekä termit kuten YLYL. Näistä lisää seuraavassa blogiartikkelissamme koskien hakukoneoptimointia. Stay tuned!

Yhteystiedot

Firdonkatu 2
00510, Helsinki

+358 4047454841
aspa@kyvyt.com

Somessa

Sähköpostilista

Tilaa uutiskirjeemme